Ostoskorissa 0 tuotetta  

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia pelillisyydestä ja ulkona oppimisesta: Ihan pihalla! -hankkeen arviointi 2016-2018


Julkaistu:2019 
Julkaisusarja ja numero:Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2019 
Kustantaja:SYKE 
Sivumäärä:72 
Tekijät:Lukkarinen, Iiris; Uitto, Anna 

48.00 €

Ihan pihalla! Oppilaat ympäristön tutkijoina -hankkeessa pyrittiin innostamaan perusopetuksen opettajia ja oppilaita koulujen lähiympäristön tutkimisen pariin. Opetushallituksen kärkihankkeessa yhteistyössä toimivat Kaarinan kaupungin koordinoimana 10 kuntaa eri puolilla Suomea, digitaalisen Seppo-pelin ke-hittäjät, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Turun yliopiston Rauman yksikkö ja Helsingin yliopisto. Käsil-lä oleva arviointi perustuu hankkeen toimintaan vuosina 2016–2018 ja siinä arvioidaan hankkeen tavoit-teiden toteutumista opettajien ja oppilaiden näkökulmasta. Hankkeen tavoitteena oli luoda uusia monialaisuutta, tutkimuksellisuutta ja ilmiöpohjaisuutta korostavia opetusmalleja opetukseen digitaalisuutta ja avoimia oppimisympäristöjä hyödyntäen. Hankkeessa opet-tajat osallistuivat koulutukseen, joka valmensi opettajia oman opetusmallin toteuttamista varten. Opettajat suunnittelivat ja rakensivat hankkeessa digitaalisen oppimispelin Seppo-pelialustaa hyödyntäen ja liittivät peliin pienimuotoisen tutkimuksen koskien yleensä kahta teema-aluetta: 1) koulun lähialueen vesistöjä tai 2) vähähiilistä tulevaisuutta. Arviointiaineistoa kerättiin hankkeen aikana kolmesti lomakekyselyiden avulla sekä luokittelemalla opet-tajien tekemiä oppimispelejä. Hankkeessa oli mukana yhteensä 65 peruskoulua ja 165 opettajaa (vasta-usprosentti 24%). Tutkimukseen osallistui sekä luokanopettajia että aineenopettajia oppilaineen vuosi-luokilta 1-9. Tulokset osoittavat että hanke edisti pelillisen ja tutkivan lähestymistavan käyttöönottoa hankekouluissa. Suurin osa opettajista koki saaneensa koulutuksissa käytännön työkaluja opetuksen kehittämiseksi. Mo-nia opettajia hanke innosti toteuttamaan pelillisyyttä ja tutkimuksellista näkökulmaa aiempaa enemmän opetuksessaan. Opettajat pitivät Seppo-oppimispelin suunnittelusta ja käyttämisestä työssään. Monet opettajat ja oppilaat arvioivat, että pelin pelaaminen oli motivoivaa. Seppo-peli mahdollisti lähiympäristön hyödyntämisen uudella tavalla opetuksessa, myös luokkahuoneen ulkopuolisissa ympäristöissä. Peli myös mahdollisti opettajan ja oppilaiden monipuolisen vuorovaikutuksen pelin aikana. Haasteita aiheuttivat tekniset seikat sekä pelin nopeatempoisuus. Oppilaiden kanssa toteutettava tutkimus jakoi opettajien mielipiteitä. Osa opettajista koki itse tutkimuksen tekemisen, mittalaitteiden käyttämisen ja lähiympäristön hyödyntämisen haastavaksi. Suomen ym-päristökeskuksen tutkimusvälineitä sisältävät ympäristöreput toivat opettajien mukaan lisäarvoa ja tukea opetukselle sekä motivoivat oppilaita. SYKE:n valtakunnallisia tietokantoja ei kuitenkaan käytetty ope-tuksessa kovin kattavasti. Hanketeemoja opiskelleet oppilaat kuvailivat avovastauksissaan oppineensa tutkimusvälineiden käyttöä ja tutkimuksen tekemisen periaatteita, mikä oli linjassa myös opettajien arvion kanssa.


Takaisin